Tuoksuton viikko 26.10.-1.11.2015

Tarkastelet mennyttä tapahtumaa.

  • ma 26.10.2015

Allergia- ja astmaliitto kehottaa maltillisuuteen tuoksujen käytössä. Väestöstämme 10 – 40 prosenttia on tuoksuyliherkkiä. Myös astmaa sairastavat saavat oireita tuoksuista. Allergia- ja astmaliiton Tuoksutonta viikkoa vietetään tänä vuonna 26.10.-1.11.

Allergia- ja astmaliiton mukaan suuri osa tuoksuyliherkistä on keski-ikäisiä naisia, mutta tuoksuyliherkkyyttä on myös miehillä ja lapsilla. Oireilevien määrää arvioidaan vain suuntaa-antavasti, koska tuoksuyliherkkyydelle ei ole tutkimusmenetelmää. Tuoksuyliherkkyyden oireet ja niiden aiheuttajat vaihtelevat yksilökohtaisesti.

- Usein oireita aiheuttavat mm. hajusteet, erilaiset tuoksutuotteet sekä tupakan, painomusteen tai hien haju. Tuoksuyliherkkä voi saada oireita sellaisistakin tuoksuista, joita toinen ei edes havaitse, kertoo allergianeuvoja, koulutuspäällikkö Anne Vuorenmaa Allergia- ja astmaliitosta.

- Päänsärky, pahoinvointi ja nenän vuotaminen ovat tyypillisiä oireita. Pahimmillaan tuoksuyliherkkyys voi johtaa sosiaaliseen eristäytymiseen, kun herkistynyt jättäytyy voimakkaiden oireiden pelossa kotiin, sanoo Anne Vuorenmaa Allergia- ja astmaliitosta.

Anne Vuorenmaa ohjeistaa hoitamaan tuoksuyliherkkyyttä oireiden mukaisesti. Tehokasta täsmälääkettä ei ole saatavilla, koska tuoksuyliherkkyyden mekanismia ei tunneta.

Tuoksuttoman viikon tarkoituksena on lisätä yleistä tietoisuutta.

www.allergia.fi/allergiat/tuoksuyliherkkyys